Saammeko esitellä
G.K. Porimodoro, Suomen ensimmäinen tomaattisommelier

VAADI TOMAATEILTASI KESTÄVÄÄ MAKUA
Meistä on kummallista, että tomaattilajikkeita, joita on olemassa satoja erimakuisia, kokoisia ja näköisiä, ja jotka kaikki maistuvat yhtä erilaisilta kuin viinit, myydään edelleen markettien laareissa nimettömänä bulkkina.
Funtsatkaa, jos eri viinejäkin myytäisiin laaritolkulla alkoholinimisenä mielijuomana. Tomaateissa on eroja aivan samalla tavoin kuin viinirypäleissä.
Me haluamme Suomen siirtyvän bulkista laatuun ja siksi kasvatamme Porin NAMSilassa ympäri vuoden, myös keskellä hohtavia lumihankia, maailman tomaattilajikkeiden makuaatelistoa.
KEstävän Maun takana on Biologian ja teknologian järkiliitto
NAMSit ovat tomaattien aatelia, jotka kasvatetaan huipputeknologian avulla valvotuissa olosuhteissa Suomen Porissa. Samalla säästetään Etelä-Euroopan niukkoja vesivarantoja ja kaikille yhteistä ilmastoa.
“Haluan namsini nyt!”
Joko napostelisi? Syötä postinumero ja löydä lähimmät NAMS-kauppiaasi ja -ravintolasi.
Tähän tulee postinumerohaku

Meidän tomaattila 
Lokakuu 2016. Räntää vaakasuorassa. 25-vuotias Sebastian seisoo Porin Ulasoorissa ja katselee kun 3000 kontukimalaista hyrisee kuudenkymmenentuhannen kierrätetyllä sadevedellä kastellun Roterno-taimen kimpussa. Muutama vuosi aiemmin Sebastian jätti työnsä menestyvänä sijoituskonsulttina Zürichin pankkimaailmassa, muutti sukunsa kotiseudulle Satakuntaan ja rakennutti Pohjois-Euroopan ensimmäisen puolisuljetun, huippumodernin kasvihuoneen. Moni uskoi, että Sebastian on menettänyt järkensä.