Siirry suoraan sisältöön

me teemme TOMAATTI-vallankumousta tomaatti kerrallaan.

Pimeä ja kylmä Euroopan koilliskulma voi ensikatsomalta vaikuttaa yllättävältä paikalta sijoittaa miljoonia tomaattien viljelyyn. Mutta kuten usein, ulkopuolelta asiat näkee selvemmin. Sebastian ymmärsi, että suomalainen lainsäädäntö, teknologiaosaaminen, suhteellisesti halpa maan hinta ja jopa jatkuva vesisade sekä harmaus ovat mahdollisuus, eivät uhka.

Me NAMSilassa rakastamme tomaatteja. NAMSit ovat hedelmiä, jotka poimitaan vasta kypsinä ja toimitetaan tertuissaan pakattuina suoraan kaupan hyllylle. Siksi ne maistuvat kesältä ympäri vuoden.

NAMS syntyi tarpeesta tuottaa läpinäkyvästi viljeltyjä, kesältä maistuvia, suomalaisia tomaatteja ympäri vuoden, siirtää suomalaista maataloutta bulkista laatuun, Roterno kerrallaan.

Liian usein tomaatteja pidetään edelleenkin teollisena hyödykkeenä, jonka ainoat määreet ovat koko, paino, tasalaatuisuus, väri ja hinta. Näitä tomaateiksi kutsuttuja mauttomia hedelmiä kasvatetaan valtavina massoina muoviin peiteltyinä maissa, joissa työolosuhteet ovat kyseenalaisia ja juomavedestä on huutava pula. Niitä raijataan rekoissa ympäri Eurooppaa ja varastoidaan raakoina varastoissa. Sitten niitä ostetaan nimettöminä markettien laareista, joissa niitä koskettavat päivittäin sadat sormet.

NAMSit ovat Roternoja, Piccoloita tai Starloreja, tomaattien aatelia, jotka kasvatetaan huipputeknologian avulla valvotuissa olosuhteissa Suomen Porissa. Kasvihuoneemme lämmitetään kaukolämmöllä ja kastellaan kierrätetyllä sadevedellä. Me noudatamme kuuliaisesti suomalaisia työlakeja. Siksi NAMSit jättävät mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen ja hyvän mielen, ja suorittavat pientä tomaattivallankumousta, hedelmä kerrallaan.